Kongo Müller
]]>Kirjastoja hoidetaan varsin tehottomasti. Työntekijöiden työaikaa ei hyödynnetä optimaalisella tavalla. Syinä tähän ovat esimerkiksi kirjastojen kehno muutosjohtaminen, henkilökunnan takertuminen vanhoiden toimenkuviin ja henkilöstörakenteen vääristyminen. Kirjastoissa on liian paljon kirjastovirkailijoita, jotka ovat tottuneet ensisijaisesti lainaamaan ja palauttamaan aineistoa. Tällainen työ kuitenkin automatisoimisen vuoksi häviää lähes kokonaan. Joskin poikkeuksia tietysti löytyy, virkailijoiden valmiudet aktiiviseen, esittelevään, ulospäinsuuntautuneeseen kirjastotyöhön ovat usein vähäiset. Vaikka Siwan kassa tai R-kioskin myyjä työskentelee yksin, monissa kirjastoissa edellytetään, että hiljaisessakin työvuorossa työskentelee kaksi.
Eikö kirjastotoimenjohtajien tehtävä olisi siirtää työskentelytavat 2000-luvulle ja ottaa ohjeensa työjärjestelyihin työnantajalta eikä henkilökunnalta?
Kongo Müller
]]>
Vaikka olemme ylpeitä suomalaisesta kirjastolaitoksessa, jonkinmoinenkin kiertely ulkomailla paljastaa, että kirjastojen perustoiminnot ovat meillä varsin primitiivisiä. Lainaus- ja palautustoiminnat on suurin piirtein kokonaan automatisoitu vain muutamissa suurien kaupunginkirjastojen pääkirjastoissa. Onko lainojen ja palautusten kirjaaminen tosiaan sitä 2000-luvun tärkeää kirjastoammatillista työtä? Jos kirjastoalan osaaminen on tätä, koulutus on todella mennyt hukkaan. Ei kannata opiskella vuosikausia tehtävään, jonka oppii minuutissa. Kirjastoalan palkat ovat huonot, mutta siitä tuskin on syytä valittaa, jos kaiket päivät luemme kirjaston lainaus- tai palautuspisteessä tarroja.
Lainaus- ja palautustoiminnan automatisoinnin suurissa ja keskisuurissa kirjastoissa täytyisi olla täydellistä. Jotkut asiakkaat kokevat pahana sosiaalisten kontaktien vähenemisen, mutta itse asiassa automatisointi mahdollistaa ja antaa aikaa syvemmälle asiakkaiden ja kirjaston henkilökunnan vuorovaikutukselle Automatisointiin on pakotettava. Jos tiskin takana istuu sama määrä virkailijoita kuin ennen ja halukkaat saavat käyttää automaatteja, järjestelystä ei ole mitään hyötyä. Kirjastojen aukioloaikoja voidaan automaation avulla lisätä huomattavasti ja henkilökuntaa voidaan vapauttaa aktivisempaan kirjastotyöhön.
Lainaus- ja palautusautomaatit eivät enää ole kovin kalliita. Mikä siis estää muutoksen? Ne työntekijät, jotka ovat istuneet lainaustoimistossa 30 vuotta.
Kongo Müller
]]>
Kongo Müller
]]>
Kongo Müller
]]>
Tiedosta kirjanen puhuu löysästi ikään kuin se olisi käsitteellisesti selkeä paketti ja kirjaston asiakkaat olisivat tiedon relevanssin testaajia ja pyyteettömiä totuuden etsijöitä. Kirjasen kirjoittajat eivät tunnu suurestikaan tietävän, missä kirjaston asiakkaat netissä surffailevat ja mitä he tavoittelevat.
Kongo Müller
]]>
Kongo Müller
]]>
Kirjastokeskustelu on turhan elitististä, muutaman äänen aukaisua. Eikö maaseudun kirjastoihmisillä ole mitään sanottavaa? Vai eikö heillä ole aikaa sanoa?
Kongo Müller
]]>
Onneksi siis KPY:n aktivistit pian luopuivat tavoittelemasta taloudellista demokratiaa ja tyytyivät porvarillisen kirjastopolitiikan lähettiläiksi. Hurskaasti Mäkinenkin iloitsee, miten entisille stalinisteille on annettu anteeksi heidän hairahduksensa ja paremman maailman utopiansa. Vaikka vieläkin 30 % kannattaa Suomessa jonkinlaisia vasemmistopuolueita, ei tällainen ideologinen valinta näy kirjastojen linjauksissa. Hankkikaamme siis kirjastoihin enenevässä määrin angloamerikkalaista roskaviihdettä, luopukaamme turhasta vähälevikkisestä yhteiskunnallisesta kirjallisuudesta, niin eiköhän tuo prosentti putoa ainakin kahteenkymmeneen. Ja keinottelijat ja muut yrittäjähenkiset yksilöt saavat nukkua yönsä levollisesti ja elää riemukkaat päivänsä vailla politiikan ahdistelua markkinoiden syleilyssä.
Vai tarvittaisiinko sittenkin uusi KPY?
Kongo Müller
]]>
Näin ei homma kuitenkaan toimi. Kyllä tärkeiden asiakokonaisuuksien jälkeen pitäisi olla aikaa keskustella niistä joko suuressa salissa tai pienemmissä ryhmissä. Muutoin ajatukset katoavat informaatiovyöryyn, ja harva kaiketi jälkeenpäin kirjastopäivien nettiaineiston avulla palaa teemoihin ja alkaa niitä kehittelemään jossakin verkostossa.
Kirjastopäivillä alan pieni eliitti keskustelee itsensä kanssa. Juuri koskaan kukaan tavallinen kirjastolainen ei pääse ääneen, ei ainakaan laajempia visioita luomaan tai problematisoimaan. Päiville on monesta kirjastosta vaikeaa saada henkilökuntaa mukaan, koska ne koetaan etäisiksi oman työn näkökulmasta. Tämä on hämmentävää. Kirjastopäivät olisivat myös kirjastopoliittisen ja ideologisen kiistelyn foorumi, mutta eipä ole kiistelijöitä eikä varsinkaan aikaa kiistellä. Aikaahan on korkeintaan yhteen kysymykseen, koska aina ollaan aikataulusta myöhässä.
Samaa juoksustrategiaa noudattaa myös Suomen kirjastoseuran vuosikokous, joka pyritään nujimaan vauhdilla läpi. Se sijoitetaan äärimmäisen hankalaan aikaan, ensimmäisen päivän varhaisiltaan, eli siihen pisteeseen, jolloin edellisen yön matkustaneet osallistujat jo varmasti olisivat valmistautumassa iltavastaanottoon. Kokouksessa joka tapauksessa olisi tilaisuus laajentaa päättäjäkuntaa valitsemalla seuran hallitukseen muitakin kuin kirjastoeliittiin kuuluvia eli muitakin kuin johtavissa virka-asemissa olevia, muitakin kuin suurten kaupunkien väkeä ja jopa miehiä. Tänäkin vuonna nimenomaan miehet ja ainoa kirjastovirkailijaehdokas eivät päässeet hallitukseen.
Viisautta saattaisi olla maakuntakirjastojen ulkopuolellakin ja Tampereen pohjoispuolellakin.
Kongo Müller
]]>