Kongo kävi työasioissa menneellä viikolla lähikunnan pienessä kirjastossa. Siellä on nykyisin vain yksi työntekijä, kirjastovirkailija. Lähikaupungin kirjastotoimenjohtaja johtaa. Virkailija huolehtii myös kunnan kulttuuripuuhista ja esim. kansalaisopistonkin kurssiasioissa yhdyshenkilönä. Luonnollisesti hän tekee kirjastossaan kaiken perinteisen kirjastotyön, siis myös tietopalvelun, kaukopalvelun, hankinnan, (tarvittaessa) luetteloinnin, kirjastonkäytön opetuksen jne.

Mikähän lienee (en kehdannut kysyä) hänen palkkansa verrattuna esim. ison kaupungin pienestä osa-alueesta vastaaavan, tarvittaessa monelta työtoverilta apua saavan, kirjastovirkailijan palkkaan?
 
                                                                                                   Kongo Müller
Kommentteja tehtäviin:
18. Wikispaces oli yllättävän hankala. Rakenne ei oikein avautunut. Liekö Wikispacesin vai Kongon vika - vai molempien? Kongo ei yksinäisyydessään ole joutunut Maderin tehokkuusongelmiin. Hänen ei tarvitse jatkaa meetingiä wikissä, koska keskustelisi sekä meetingissä että wikissä itsensä kanssa.

(Lisäys 23.8.) Voiko wiki todella yleispätevästi olla tapaamisten vauhdittaja? Millaiseen kokousmaaiilmaan Chris Broganin ja Stewart Maderin kokemukset perustuvat? Taustalla tuntuisivat olevan jonkinlaista suunnitteluprosessia käyvät projektiryhmät, jotka projektinvetäjän johdolla hajautetusti tekevät kirjallisesti dokumentoitavaa luovaa työtä. Asetelmaa on vaikea samaistaa pienen ja keskisuuren kirjaston kiinteään henkilövuorovaikutukseen työprosessissa, jossa työntekijät ensisijaisesti tekevät suorittavaa työtä. Kommentoin artikkelin kuutta näkökulmaa:
1) Puolen tunnin kokousmaksimi on sellaisen kirjoittajan ajatus, joka ravaa kokouksesta toiseen. Kirjastossa voi olla esim 1,5 tunnin henkilökunnan kokous kerran kuukaudessa. Jos osallistujat alkaisivat wikin kautta kirjallisesti prosessoimaan asioita, aikaa kuluisi moninkertaisesti suoraan vuorovaikutukseen verrattuna.
2) Pienessä yhteisössä "myöhästely" on merkityksetöntä.
3) Epäilemättä johtaja johtaa, koska vain hänellä on kokonaiskäsitys esim. henkilöstöasioiden kehittymisestä seuraavan kuukauden aikana, talousarviosuunnittelusta, toimintakertomuksesta tai vaaditun pelastussuunnitelman laatimisesta. Tuollainen edellä kuvattu projektiryhmä voi olla demokraattinen organisaatio, mutta kirjastoa johtaa se, jolle demokraattisesti valittu lautakunta on tehtävän uskonut ja  ainoastaan hän on kokonaisuudesta vastuussa lautakunnalle. Tämä hierarkia tuo oman ilmeensä myös kokouskäytäntöihin.
4) Vastuun jakaminen on paljolti delegointiongelma ja riippuu tietysti sekin yhteisön koosta, henkilöstön rakenteesta ja tarkoitusperistä. En näe sillä suoranaista yhteyttä wikin soveltamiseen.
5) Idean kytkeminen omistajaansa viittaa yritysmaailman henkilökohtaisten bonusten tavoittelemiseen. En ymmärrä sen tarkoitusta, ellei olennaista ole yhteisön jäsenten keskinäinen kilpailu.
6) Turhia kokouksia on, mutta on myös turhia wikejä..

En koe wikejä niinkään kokousten ja niiden henkilökohtaisen vuorovaikutuksen korvaajina kuin sellaisten yhteyksien luojina, joita ei muuten olisi. Suuren kaupunginkirjaston jonkin työalan tekijät, esim. eri lähikirjastojen lastenkirjastoihmiset, eivät säännönmukaisesti kohtaa toisiaan. Samantapaisesti esim. maakuntakirjastoalueille on muodostettu ekstranet/intranet tyyliin wikejä, joissa eri kirjastojen työntekijät ja toimintalohkot pääsevät kohtaamaan toisensa. On todennäköisempää, että tällaiseen vuorovaikutukseen on enemmän valmiutta kuin keskusteluun Heikki Poroilan ja kumppanien kanssa valtakunnan tasolla. Tuollaisissa vuorovaikutuksissa olisi wikien paikka.


19. Aapelin peleihin sisälle pääseminen olisi vaatinut enemmän perusstrategioiden ja sääntöjen opettelua kuin Kongolta löytyi kärsivällisyyttä. Älypäässä oli periaatteessa paremmat menestysmadollisuudet, ainakin esim. historiassa ja urheilussa, mutta on tunnustettava, että saavutukset jäivät varsin keskinkertaisiksi. Ehkä siinäkään Kongo ei hallinnut riittävästi strategista ja taktista osaamista... No, nyt täytynee nopeasti palata uudestaan peleihin, kilvoittelun jaloon (?) maailmaan. Vai olisiko parempi tyytyä vain pelaamisen filosofiseen pohdiskeluun...? Muiden kokemuksia tulkitsin samansuuntaisiksi. Tai ehkä otos sittenkin oli liian suppea.
20. Runescapen maailmasta ei Kongolla ollut aikaisempaa kokemusta, ei kirjastosta eikä muualtakaan. Videon perusteella AASL:n can be/may be -väitteisiin on vaikeaa ottaa kantaa.

(Lisäys 23.8.) Muutaman videon uusintakatselun jälkeen havaitsee edelleen suuren kuilun käsitteellisten  periaatteiden ja tuollaisen sovellusyrityksen välillä. Sovelluksessa näki vain hiipparoivan ukon eikä havainnut hänen kohtaloonsa vaikuttavien ratkaisujen valinnoissa suurten oppimisprosessuaalisten periaatteiden konkretisointia. Ehkä parempi kyky analysoida osioita ja oppimistapahtumaa voisi paljastaa jotain muuta. Joka tapauksessa esim. pelaamista ja oppimista käsittelevä kirjallisuus on ainakin Suomessa vielä kapeaa ja suppeaa, eikä liene mitään luotettavaa mallia, joilla pelejä oppimisympäristönä mitattaisiin.

AASL:n kriteereitä voitaisiin sinänsä soveltaa myös esimerkiksi lautapeleihin tai vaikkapa koripalloon tai yhdistystoimintaan. Kaikissa inhimillisissä toiminnoissa on tällaisia elementtejä. Vuosien aikana en ole verkkopelureiden kuitenkaan havainnut hyödyntävän ulkopuolista informaatiota tai systemaattisesti luovan uusia innovaatiomahdollisuuksia. Ehkä jotkut "ammattilaiset" näin tekevät, useimmat klikkaavat vain hiirtä.
Mielenkiintoinen teesien ajatus on nähdä peli turvallisena ympäristönä. Jos koululainen kokeilee erilaisia ratkaisustrategoita laskiessaan kotona läksynä olevia matematiikan tehtäviä, onko hän silloin "turvaton" ja stressaantunut? Onko hirviöiden kanssa puuhaaminen vaivattomampaa kuin särmiöiden pohtiminen? Pelissä epäonnistuminen voidaan toki ymmärtää taitamattomuutena keinotekoisessa maailmassa, mutta  nuoren arvotodellisuuden kannalta se saattaa olla algebrassa menestymistä olennaisempi.
Peliriippuvuuteen ja pelien väkivaltaan teesit ottavat niukasti kantaa: "People who play games with violance have to understand the clear delineation between the game environment and reality." Mutta entä, jos pelaajan psyykkinen mekanismi ei toimi näin. Oliko esimerkkivideossa jotain, joka tuki tuon rajan olemassaoloa?
Ohjeiston ja pelien suuri kysymys on niiden sisältämä indoktrinaatio. Peli johdattaa tietynlaiseen sosiaaliseen todellisuuteen. Ohjeisto tuo yksilöllisen menestyksen odotuksen, toisten voittamisen ihanteen ja pelin ja kilpailun hyväksymisen objektiivisesti annettuna. Ihantena on toimiminen "as members of our democratic society" angloamerikkalaisen yhteiskunnan arvoin. Näitä sekä itse pelien että  pelien arvottamisten yhteiskunnallisia reunaehtoja ei riittävästi pohdita.