On merkillistä, että yleisten kirjastojen toimintatavat uusiutuvat niin hitaasti, vaikka muutosten teknologiset edellytykset olisivatkin kunnossa. Suurin este on kirjastojen jähmettynyt henkilökunta, joka toimii vuosikymmenien takaisella tyylillä. Vaikka maailma ympärillä elää 24 tuntia jokaisena viikonpäivänä, kirjastojen aukioloajat ovat kutakuinkin samat kuin 1970-luvulla. Kaupat eivät kumma kyllä ole näin uskollisia menneille toimintatavoille.

Vaikka olemme  ylpeitä suomalaisesta kirjastolaitoksessa, jonkinmoinenkin kiertely ulkomailla paljastaa, että kirjastojen perustoiminnot ovat meillä varsin primitiivisiä. Lainaus- ja palautustoiminnat on suurin piirtein kokonaan automatisoitu vain muutamissa suurien kaupunginkirjastojen pääkirjastoissa. Onko lainojen ja palautusten kirjaaminen tosiaan sitä 2000-luvun tärkeää kirjastoammatillista työtä? Jos kirjastoalan osaaminen on tätä, koulutus on todella mennyt hukkaan. Ei kannata opiskella vuosikausia tehtävään, jonka oppii minuutissa. Kirjastoalan palkat ovat huonot, mutta siitä tuskin on syytä valittaa, jos kaiket päivät luemme kirjaston lainaus- tai palautuspisteessä tarroja.

Lainaus- ja palautustoiminnan automatisoinnin suurissa ja keskisuurissa kirjastoissa täytyisi olla täydellistä. Jotkut asiakkaat kokevat pahana sosiaalisten kontaktien vähenemisen, mutta itse asiassa automatisointi mahdollistaa ja antaa aikaa syvemmälle asiakkaiden ja kirjaston henkilökunnan vuorovaikutukselle Automatisointiin on pakotettava. Jos tiskin takana istuu sama määrä virkailijoita kuin ennen ja halukkaat saavat käyttää automaatteja, järjestelystä ei ole mitään hyötyä. Kirjastojen aukioloaikoja voidaan automaation avulla lisätä huomattavasti ja henkilökuntaa voidaan vapauttaa aktivisempaan kirjastotyöhön.

Lainaus- ja palautusautomaatit eivät enää ole kovin kalliita. Mikä siis estää muutoksen? Ne työntekijät, jotka ovat istuneet lainaustoimistossa 30 vuotta.

                                                                                                       Kongo Müller