Wikien ja erilaisten 2.0-systeemien aikakautena Kongo tiivistää:
1) Harvalla kirjastotyöntekijällä on sellaista sanottavaa, jota kannattaisi esittää virtuaaliyhteisölle.
2) Harvalla kirjaston asiakkaalla on sellaista sanottavaa, jota kannattaisi virtuaalisesti esittää muille asiakkaille ja kirjastolle.
3) Vain muutamat maaniset aktivistit todella kaipaavat pakkomielteellistä sisällöntuotantoa.
4) Näidenkin teesien tuominen vuorovaikutukselliselle foorumille on aika turhaa.
                                                                                                   
                                                                                           Kongo Müller

Kommentteja tehtäviin
21. del.icio.us/popular/web 2.0 tuo esiin suuren houkutuksen: 50 of the Most Dependable Web Resources for University Students. Ehkä otsikko on turhankin mahtipontinen. Toisen pään hätkähtämistä on otsikko Twitter for Librarians. Onneksi teksti alkaakin kysymykseellä, jonka pian olisinkin esittänyt: \"What is Twitter?\"
Enemmän kuin tekniikoihin ja välineisiin kiinnitin huomiota Read Write Webin sivun yhteiskunnallisiin ja taloudellisiin huomioihin. Siis Coca-Colakin on löytänyt CokeTagin.
Suuren pettymyksen koin, kun luulin, että Office 2.0:n sivuilla estellään klassista hehkulamppua. Symbolin merkitys olikin vähän toinen: \"MindMeister is a free web 2.0 application comparable to Google Docs or Spreadsheets that enables users to create, manage and share mind maps online and access them anytime, from anywhere.\"
22. 23 asiaa pysyy googlessa kalehdittavan hyvin 23 asiassa, vaikka on siellä jokin \"...23). Asiaa\" ja esimerkiksi \"Lapin liiton tarkastuslautakunta käsitteli kokouksessaan 2.5.2005 (§ 23) asiaa.\"
Muuten viittaan edellä toteamaani.
(Lisäys 26.8.)
Sheneenanin ja Blybergin kirjoituksista ja niiden kommentoinneistakin heijastuu varovainen konservatiivisuus. On triviaalin selvää, että uusia välineitä käyttäessä tulee tuntea niiden viitekehys, niiden kulttuuri. Kirjastojen tunkeutuminen johonkin sisäpiirin ei välttämättä ole onnistunut avaus. Vaivalla tehty sivu saattaa todella "attracts more libraries and authors than local teenagers". Online on helposti väärä online. Huvittavin hölmöily on kommenttien Bruce Millerin ylistely New Yorkin kirjastojen pelikulttuurista. Siinä on paljastava innokkaan kirjastossa pelaavan lohkaisu: "And it's also good because I can say to my parents: "I'm going to the library". Kirkkokin kapakkana voisi houkutella uusia kirkkovieraita, mutta silti saa epäillä, edistäisikö tuollainen linjaus kirkon varsinaista funktiota.
Koko 2.0-kulttuurin perusharha on uskomus, että siinä luotaisiin jotain uutta, mullistavaa, ennennäkemätönä vuorovaikutusta, vaikka useimmat noista 2,0:n elementeistä ovat jo, ja ovat jo pitkään olleet, jossakin muodossa olemassa. (Tästä näkökulmasta kirjasto 2.0:aakin käsittelee mainiosti Mikko Tirrosen kirja "Web 2.0: verkon numerologia".)
Amerikkalaiset pohtivat runsaasti, miten ja  mitä välineitä käyttäen ja keiden pitäisi 2.0:ssa edetä. Mitä ja keiden tarpeita sen pitäisi tyydyttää ja onko sellaisia tarpeita edes oikeastaan olemassa? Onko tämä kehitys todella "neliön pakottamista ympyrään" tavalla, joka ilmentää vain sähköisen viestinnän valtamekanismeja ja on viime kädessä turhaa pakottautumista ja valtavaa panostamista teknisesti puutteellisten ja vain marginaalisesti tärkeiden välineiden luomiseen? Suomessa, ainakin yleisten kirjastojen toimintaympäristössä, tilanne on sikäli "ongelmaton", että hallitseva monopoliyhtiö Axiell luo sellaisen toiminta-alustan, että kaikkien sen asiakkaiden on käytännössä tanssittava jonkinlaisen 2.0- tai 2.1-pillin mukaan. Pakko on tietysti kysyä, onko taustalla kirjastojen verkkoasiakkaiden kasvavat tarpeet vai Axiellin pyrkimys kasvattaa voittojaan uusia tarpeita luomalla ja uusia hyödyllisiä tai hyödyttömiä tuotteita kehittelemällä.
On kuitenkin lohdullista havaita, etteivät amerikkalaiset ole meitä selvemmillä vesillä. Sinänsä olisi myös mielenkiintoista tietää, mitä esim. saksan- ja ranskan- tai vaikkapa venäjänkielisellä alueella 2.0:sta ajatellaan vai ajatellaanko mitään. Näyttää vain olevan niin, että Suomen kirjastolaiset eivät taida enää kyetä seuraamaan muuta kuin angloamerikkalaista diskurssia.
                                                                                                             Kongo Müller