Uudessa Suomen yleisten kirjastojen historiassa Ilkka Mäkinen kirjoittaa pilkallisen vähättelevästi Kirjastopoliittisen yhdistyksen KPY:n vaikutuksista Suomen kirjastolaitokseen ja kirjastotieteeseen. Kyllähän KPY:n toiminnasta ylilyöntejä löytyy, mutta eiköhän KPY:n jotakin värinää pikkuporvarillisten piiloarvojen hallitsemassa kirjastomaailmassa synnyttänyt.

Onneksi siis KPY:n aktivistit pian luopuivat tavoittelemasta taloudellista demokratiaa ja tyytyivät porvarillisen kirjastopolitiikan lähettiläiksi. Hurskaasti Mäkinenkin iloitsee, miten entisille stalinisteille on annettu anteeksi heidän hairahduksensa ja paremman maailman utopiansa. Vaikka vieläkin 30 % kannattaa Suomessa jonkinlaisia vasemmistopuolueita, ei tällainen ideologinen valinta näy kirjastojen linjauksissa. Hankkikaamme siis kirjastoihin enenevässä määrin angloamerikkalaista roskaviihdettä, luopukaamme turhasta vähälevikkisestä yhteiskunnallisesta kirjallisuudesta, niin eiköhän tuo prosentti putoa ainakin kahteenkymmeneen. Ja keinottelijat ja muut yrittäjähenkiset yksilöt saavat nukkua yönsä levollisesti ja elää riemukkaat päivänsä vailla politiikan ahdistelua markkinoiden syleilyssä.

Vai tarvittaisiinko sittenkin uusi KPY?

                                                                                    Kongo Müller